NOVELLEJA

Pitäisihän sen olla selvää, että ensitapaamiselle tulisi laittautua kuten rippijuhlaan. Mutta joku tässä mätti. Aurinko oli jo korkealla ja makasin edelleen sängyssäni pelkät kalsarit jalassa. Treffeille oli aikaa hieman reipas tunti.
Eilen perjantai-iltana olin chattaillut perinteiseen tapaan useamman tunnin. Juonut brenkkua ja chattaillut. Chattaillut ja juonut brenkkua. Puolille öin olin ollut vielä ihan mukana, mutta sen jälkeen olin pudonnut kyydistä. Olin herännyt aamulla tekstiviestiin, jossa oli lukenut "Muista sitten, Mannerheimin patsaan luona kello 15. Salla." Olin siis sopinut treffit.

Oli vielä huhtikuu ja ei olisi soveliasta pukeutua shortseihin varsinkaan kun lämpötila oli ulkona hädin tuskin +5 astetta enempää ja tiedossa oli treffit naisen kanssa. Shortsit olivat ainoat ehjät housut jotka minulla oli. Omistin myös yhdet vaaleat pitkät samettihousut, mutta niistä ei ollut enää mihinkään, korkeintaan koirille leluksi. Minulla oli 45 euroa rahaa ja sillä piti pärjätä vielä seuraavan viikon torstaihin saakka.
Oli siis suunnistettava kirpputorille vielä ennen tapaamista. Kampesin itseni ylös sängyltä ja raahauduin jääkaapille. Otin pullon olutta ja istuuduin sohvalle sitä juomaan. Oravat hyppelivät ulkona männystä toiselle. Heillä näytti olevan mukavaa. Minua kusetti. Kulautin pullon tyhjäksi ja menin kuselle. Katselin kylpyhuoneen peilistä itseäni. Tarkastelin kasvojani ja mietin miten ihmeessä saisin tunnissa tämän kuontalon treffikuntoon. Kusaisin ja kävelin takaisin jääkaapille ja otin toisen oluen. Se valui kurkusta hetkessä. Olin valmiina lähtöön.

Tuuli viilensi ilman purevaksi, vaikka aurinko paistoikin täydeltä terältä. Bussi numero 18 tuli aikataululleen ja olin matkalla keskustan suuntaan. Huopalahdentien ja turunväylän risteyksessä oli pahannäköinen bussin ja pakettiauton onnettomuus. Bussikuski oli tummaihoinen ja huitoi käsillään samalla jotain kovasti selittäen. Pääsimme ohittamaan onnettomuuspaikan. Jäin pois tukholmakadulla ja suunnistin mannerheimintien UFF:iin. Olin paikan vakioasiakas. Jokainen myyjä tunsi minut ja minä heidät. Marssin sisään. Näin Tuulian olevan tiskin takana. Hän ei nähnyt minua vaan palveli naisasiakasta. Aloin katselemaan housuja. Valikoimaa oli mukavasti. Pitkää ja lyhytpunttista, tummaa ja vaaleaa. Tartuin tangossa tummiin pitkäpunttisiin. Niissä oli reisitaskut ja ne näyttivät tyylikkäiltä. Otin ne ja kävelin kassalle. Tuulia palveli edelleen naisasiakasta, joka vaikutti hankalalta. Tuulia hymyili minut nähdessään ja pudisti päätään ja nyökkäsi sitten naista kohden.
Kului viisi tai kuusi minuuttia ja nainen intti edelleen. Hänellä oli ongelma. Suuri ongelma. Hänellä ei ollut tarpeeksi valuuttaa maksaa ostoksiaan. Jono takanani alkoi kasvaa ja minun treffini lähestymään. Aloin hermostua ja hikoilla. En olisi halunnut avautua, mutta treffit pakottivat minut siihen. "Hyvä rouva, miksi te intätte tyhjänpäiväistä paskaa?" Tuli hiljaista. Nainen katsoi Tuuliaa ja kääntyi sitten hitaasti katsomaan taakseen. "Kuka te oikein luulette olevanne?" Hän kysyi. "Olen maksava asiakas, joka on ostamassa housuja ja jolla on treffit kahdenkymmenenminuutin kuluttua ja joka haluaa vaihtaa nämä housut vielä ennen sitä." vastasin. Nainen ei puhunut mitään, kääntyi katsomaan Tuuliaa. Hän hoiti homman jotenkin ja lähti pois. Olin minun vuoroni. "Kiitos" sanoi Tuulia ja pyyhki hikeä otsaltaan. "Sanoitko treffeille?". " Sanoin". "Wau!". "No jaa, katsotaan".
Tuulia avasi kassakoneen laittoi sinne taskustaan ryppyisen kympin setelin ja sanoi "Talo tarjoaa nämä Sinulle, onnea treffeille!" "Siis mitä?!" Olin hämilläni. "Niin, niin, vie hänet jonnekin mukavaan ravintolaan" "Tuulia, minulla on tasan 43 euroa ja sillä pitää pärjätä vielä melkein viikko" Tuulia tuumaili hetken ja sanoi "Minä lainaan sinulle, takaisin maksun kanssa ei ole kiirettä" "Älä lainaa, tämä on hyvä näin, kiitos vain kovasti" sanoin ja poistuin sovituskoppiin.
Housut näyttivät jalassa yhtä tyylikkäiltä kuin tangossa. Olin valmis. Astelin ulos ovesta ja painuin juoksujalkaa kympin raitiovaunuun.

Finlandiatalon kohdalla tunsin ohimoissani kuinka sydämeni jumputti. Se takoi ankasti. Nuori äiti istui tyttövauva sylissään vaunun takapenkillä ja tyttö hymyili minulle. Hymyilin takaisin. Tuli eduskuntatalo. Sitten oltiin kohdilla. Patsaan ympärillä keikkui ainostaan skeittaripoikia. Vilkaisin kelloani. Kuutta tai seitsemää minuuttia vaille kolme. Olinko jopa etuajassa?. Matkustin luonnollisesti ilman lippua ja säästin jälleen kerran. Loikkasin ulos ja aloin talsimaan kohti Marsalkkaa. Minua alkoi jostain syystä jänistää tolkuttomasti. Tarvitsin oluen ja nopeasti. Minulla oli aikaa. Säntäsin Mannerheimintien yli Sokokseen. Juoksin liukuportaat alas ja kurvasin vasemmalle s-markettiin. Siellä oli ruuhkaa, mutta minun oli saatava olutta. Seisoin oluthyllyn edessä. Olin tehnyt valintani, kun kuulin takanani jonkun örisevän "Otat sen vain suuhusi ja siinä kaikki".
Käännyin katsomaan. Pitkään tummaan takkiin pukeutunut ukko käveli nuoren tytön kanssa kohti karkkihyllyjä. Ukko oli päälaealta kalju ja sivuilla oli muutama kuihtumaanpäin oleva haiven. Tyttö oli kymmenenen tai yksitoista. Nappasin tölkin hyllystä ja lähdin seuraamaan heitä. He pysähtyivät karkkihyllyn luo. Lähestyin heitä ja olin katselevinani vehnäjauhoja käytävän toisella puolella. Kuulin kun ukko sanoi "no niin, sano vain mitä haluat, saat valita ihan mitä vaan pupuseni". "Ai monellako rahalla" tyttö kysyi. "Vitosella" ukko vastasi ja alkoi kauhomaan makeisia pussiin sitä mukaa kun tyttö osoitti niitä sormellaan. Se oli läpinäkyvää. Aloin hikoilla ja minua huimasi hieman. Puristin käsiäni nyrkkiin ja avasin vuoronperään. Yksikin vihjaileva sana vielä niin iskisin väliin, ajattelin. Sitten kuului tytön ääni "Mitä jos se pippeli ei mahdu mun suuhun".
Salama iski läpi pääni, koko vartaloni. Kylmät kipinät syöksyivät syvimpään onkalooni. Olut-tölkki sinkosi kädestäni. Hyökkäsin vailla mitään järkeä ukon päälle, kuin yleinen syyttävä. Tarrasin häntä takinrinnuksista kiinni. Karkkipussi lennähti lattialle. Otin paremman otteen ja riuhtaisin hänet päin karkkihyllyä. Muutamia karkkeja singahteli pois luukuistaan ja laatikoiden kansia lenteli pitkin poikin lattialle. Katsoin tyttöä. Hän seisoi aivan jäykkänä. Hän oli täysin shokissa ja peloissaan. Hänen pupillinsa olivat laajentuneet äärimmilleen. Hän katsoi pudonnutta karkkipussia lattialla ja sitten katsoi minua silmiin. Siinä samassa s-marketin vartijakarju säntäsi paikalle. "Hei, hei, hei, mitäs helvettiä täällä tapahtuu" Hän karjui ja kävi käsiksi minuun takaapäin. Hän oli roteva kaljupäinen jässikkä. Hän kampesi otteeni irti mielipuolesta. Mielipuoli vahtasi minua sairaanloisella ilmeellään. "Tuo kusipää on raiskaaja-pedofiili!" Huusin ja osoitin ukkoa sormellani. Olin käydä päälle uudestaan, mutta vartijakarju esti sen. "Hei jumalauta nyt rauha, rauha!" Hän huusi. Tyttö oli aivan poissa tolaltaan. Hän ei tiennyt alkuunkaan mistä oli kysymys ja mitä olisi myöhemmin tapahtunut jos en olisi hyökännyt väliin. "Soita kytät tänne ja helvetin äkkiä" Sanoin karjulle. "Ne on jo tulossa" Hän sanoi. Pumppu parkani takoi takomistaan. Jos tyttö ei olisi ollut siinä vieressä, olisin alkanut heittelemään ukkoa kaikella irtokamalla mitä olisin hyllyistä irti saanut. Sitten saapuivat konstaapelit. Nainen ja mies. Nainen näytti häkellyttävän kauniilta ja hänen rintamuksessaan luki "M.Majava". Hän oli nuorempi konstaapeli. Hänen kaverinsa oli päälle viidenkymmenen ja uupuneen oloinen. Hänen kyltissään luki "T.Pöyry."
He alkoivat selvittämään tilannetta. Kuulustelivat meitä. Selitin asian juurtajaksaen. Pedofiiliukko ei puhunut mitään hän vain tuijotti. Tyttö ei puhunut senkään vertaa. Sitten konstaapelit pyysivät minua syrjemmälle. "T.Pöyry" sanoi. "Te olette hyvä herra tehneet suuren urotyön" "Vai niin" sanoin. "Kyllä, todenteolla", hän jatkoi" Tämä mieshenkilö on sarjapedofiili, jota olemme jahdanneet jo kuukauden päivät. Hän on saanut hirvittävän paljon pelkoa ja pahaa aikaiseksi". "Vain niin" vastasin. Heitä molempia hymyilytti. "Sinä et taida haluta tehdä tästä suurempaa numeroa "naiskostaapeli sanoi". "Enköhän minä ole jo tehnyt kaiken tarvittavan?" Heitä hymyilytti. "Tuo mulkvisti saattoi pilata koko loppuelämäni" sanoin ja katsoin tappavalla katseella ukkoa. "Ymmärrämme kyllä". "Ette ymmärrä" vastasin ja lähdin pois. Ajattelin, että parempi etten kerro puihin menneistä treffeistäni mitään. Kello oli suunnilleen 15.20 ja olin varma, että Salla ei olisi enää patsaalla odottamassa. Suuntasin päätä pahkaa patsaalle. Kiersin patsaan kaksi kertaa ympäri, enkä nähny ketään sen lähettyvillä. Istahdin patsaan viereen ja nojauduin siihen. Olin pelastanut pienen tytön pahalta maailmalta, ajattelin. Jos hän olisi ymmärtänyt miten julmasta asiasta oli ollut kyse, hän olisi takuulla minulle ikuisesti kiitollinen. Pääasia, että tiesin itse mitä olin tehnyt ja pilalle menneet treffit tuntuivat mitättömiltä sen rinnalla. Nousin ylös ja siinä samassa kännykkäni vastaanotti tekstiviestin. Avasin sen. Siinä luki. "Sinulla on parasta olla helvetin hyvä selitys!". Päätin palkita itseni kolmen euron hanaoluelle.

2.

Olin tyytyväinen, että minulla oli duuni. Duuni ei ollut kummoinen, mutta siitä minulle maksettiin. Se riitti. Se piti minut jokseenkin selvänä. Vaihtelin lamppuja, luuttusin lattioita, otin vastaat vainajat ja sellaista. Ajattelin aina, että pahin mahdollinen tilanne olisi, jos saliin kärrättäisiin metrin pituinen arkku. Olin vielä toistaiseksi välttänyt sen ja hyvä niin. Minulla oli avaimet kiinteistön joka koloon. Pidin itseäni tärkeänä. Olin kiinteistön tärkein pylväs. Vaksi.

Pidin aina huolen siitä, että duunissa olin vesiselvä, enkä haiskahdellut vanhalle brenkulle. Olin mies, joka hoiti duuninsa aina tunnollisesti, vaikka duunin ulkopuolella meno oli hulvatonta ja välillä säälittävääkin.
Päivä päivältä pinnani kasvoi kasvamistaan. Kestin aina vain enemmän ja enemmän omaisten ruikutuksia ja vuodatuksia. Useimmiten vain olin kuuntelevinani ja myöntelin tärkeä ja tuumaileva ilme kasvoillani. Olin mies tummassa puvussa, joka oli aina valmis kuuntelemaan.
Tein duunia kahdessa vuorossa. Molempien vuorojen loputtua suuntasin yleensä suoraan lähikauppaan, josta kannoin ulos halvimman tarjous sikspäkin. Ostin harvoin karhua, useimmiten mukaan tarttui karjala tai koff päki.
Normaali duunipäivä oli juuri päättynyt ja olin matkalla hakemaan illan juomatarjontaa. Omistin volvo 340:sen vuosimallia -86. Se oli ruosteinen kasa, mutta kulki eteenpäin ja riitti minulle. Pysäköin volleni munkkiniemen alepan etuovien eteen vinoon manneparkkiin. Jätin sen käyntiin ja pujahdin sisään kauppaan. Iso mainos-ständi loisti jo kaukaa oluthyllyn luona ja siinä luki "Karjala 12pack 6,99€, 2 per/asiakas". Jumalauta se oli halpa, ajattelin. Otin niitä samantien kaksi. Volleni kävi edelleen ulko-ovien edessä, asettelin päkit varovasti takapenkille ja kaasuttelin tieheni.
Ladoin oluet varovasti jääkaappini täytteeksi. Kaikki 24 pulloa näyttivät uljailta kaapissani. Otin yhden, avasin sen ja istahdin koneeni ääreen. Klikkasin katsomaan sähköpostini. Olin saanut kaksi vastausta ilmoitukseeni. Ne olivat täysin eriparia. Poistin vastauksen, josta pursusi itsesääli ja liika läpinäkyvyys. Jäljelle jäi kahden rivin vastaus. Se meni jotenkin näin: "Joo moi, mä oon 19v tiukkavartaloinen brunettityttö, joka tahtois saada kunnon kyytiä! Oon aika kokematon ja tekis mieli oppii kaikkee vaan" Vastasin siihen, jätin puhelinnumeron ja pyysin olemaan yhteydessä mahdollisimman nopeasti.
Ajattelin ottaa puolen tunnin nokoset.